maanantai 16. huhtikuuta 2018

Paha silmä

Vaikka en ole uskonnollinen tai muutenkaan taikauskoinen ihminen, on niistä kuitenkin syntynyt joitain sellaisia symboleja, joista pidän joko tausta-ajatuksen takia, tai sitten puhtaasti visuaalisista syistä. Yksi tällaisista symboleista on lähes joka kulttuurissa tunnettu paha silmä, 'evil eye'. Ja kun MoYou London tässä jokin aika sitten julkaisi leimauslaattoja, joissa on jos jonkinlaista pahaa silmää tarjolla, pitihän sellainen saada.


Ihan ensimmäiseksi lakkasin kynnet China Glazen What I Like About Bluella. Ja voi helkkari mitä taistelua se oli. Ensinnäkin lakkaa on jo käytetty ainakin pullon puoleen väliin, joten sitä ei tule sutiin kovinkaan reilusti, ellei pulloa kallista. Lisäksi lakka on paksua ja nopeasti kuivuvaa ja kaikki tämä aiheutti kaksi epätasaista ja liian paksua kerrosta. Onneksi päällyslakka pelastaa paljon.

Silmäkuviot tein leimadecal -tekniikalla. Leimauslakkana käytin MoYoun sinistä Indigo Moodia ja leimojen värityksessä käytin saman merkin Liquid Goldia ja Essencen valkoista. Myös peukaloissa on silmät ja etu- ja pikkusormiin leimasin ohuet kultaiset raidat.

Nyt ei pääse pahat silmät riivaamaan! ;)


Kynsillä:
  • China Glaze What I Like About Blue
  • MoYou Indico Mood
  • MoYou London Liquid Gold
  • Essence Wild White Ways
  • MoYou London Explorer 32 -leimauslaatta
  • MoYou London Frenchy 18 -leimauslaatta
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

6 kommenttia: