tiistai 3. huhtikuuta 2018

piCture pOlish Cactus

Se olis pääsiäinen lusittu, kohdallani tosin flussassa. Tulipahan ainakin levättyä. Mulla on ollut hieman epäonnea tässä alkuvuoden aikana mitä tulee näihin lomiin. Silloin ennen talvilomaani, kun matkattiin Meksikoon, mullahan oli siinä "hieman" jännät paikat. Lähdettiin reissuun neljäs helmikuuta, ja siinä tammikuun lopussa yhtenä päivänä tunsin iltapäivällä töissä kesken palaverin, että suussa tuntuu jotenkin oudolta ja ikeneen sattui toiselle puolelle. No, ajattelin että varmaan ientulehdus tai olen syödessäni jotenkin suuni telonut tai jotain vastaavaa. Illalla särky alkoi olemaan jo aika mojova ja tuumin että täytyy aamulla soittaa hammaslääkäriin. Yöllä sitten heräsin aivan helvetinmoiseen jomotukseen ja noustessani ottamaan särkylääkettä, huomasin koko posken turvonneen aivan järkyksi. Menin aamulla heti hammaslääkäriin ja selvisi että hampaan juuressa on jokin tulehdus. Sain antibioottikuurin ja ajan muutaman päivän päähän hampaanpoistoon.
Hammas poistettiin ja huokaisin helpotuksesta. Söin antibioottia viikon verran, kaikki hyvin ja monen kanssa puhuinkin että luojan kiitos tämä episodi tapahtui ennen reissua ja voin nyt hyvillä mielin lähteä auringon alle. Päivä antibioottikuurin loppumisen jälkeen päänahkaa kutitti kummasti. Yöllä alkoi kutittamaan myös kaulaa, ranteita ja polvia. Aamulla kutitti joka paikkaa. No ei muuta kuin lääkäriin. Mulle oli puhjennut penisiliiniallergia ja sen seurauksena nokkosihottuma. Ei muuta kuin nappia naamaan, menee päivässä-parissa ohi. Hyvä homma, sillä reissuun lähtöön on muutama päivä. Kuten arvata saattaa, tilanne ei todellakaan lähtenyt tasoittumaan, päinvastoin, ihottuma äityi todella kivuliaaksi, lääkkeistä ei ollut mitään apua, polvia särki niin etten pystynyt kunnolla kävelemään ja kuumekin nousi. Tässä välissä ravasin moneen otteeseen lääkärissä, viimeisen kerran lauantaina päivystyksessä, kun Meksikoon piti lähteä sunnuntaina aamulla. Lääkäri jo sanoi, että voi kirjoittaa vakuutusyhtiölle todistuksen, jos en pysty lähtemään. Päätin lähteä vaikka pää kainalossa, eihän mulla enää hengenvaaraa ollut. Matkapäivänä mulla oli naama aivan turvoksissa ja huulet näytti siltä kuin olisin käynyt laittamassa aimoannoksen täytettä. Siis oikeasti, se näytti siltä kuin jotkut laittaa liikaa huulitäytettä. Tsiisus mua hävetti. Onneksi oireet alkoivat helpottamaan heti kun päästiin märäränpäähän, osittain varmaan suotuisan ilmaston ansiosta, mutta suurinpana syynä oli varmasti se, että lauantaihin asti söin vääriä lääkkeitä. Kun oikeat lääkkeet alkoivat vaikuttamaan, pysyi allegiakin poissa. Syön muuten niitä edelleen. Tuosta on nyt kaksi kuukautta. Että sellainen pikku penisiliiniallergia. Reissu meni kuitenkin hyvin, vaikkakaan en uskaltanut mennä meriveteen uimaan ja jouduin pitämään pitkähihaista ja pitkiä housuja koko reissun. Mutta nuo nyt on aivan pikkujuttuja sen rinnalla, että oltas jouduttu jäämään tänne räntäsateeseen.
Ja nyt sitten tuli odotettu pääsiäisvapaa, niin oon tietenkin flunssassa. No mutta jos ihan tosissaan puhutaan, niin on ollut mukava levätä ja toissapäivänä kun mentiin mun vanhemmille, niin äidilleni iski todennäköisesti influenssa päälle ja siltä olen sentään säästynyt. Kaikki on siis hyvin, mutta on tässä vähän joutunut jännittämään.

Mitenhän löytäisin tästä aasinsillan kynsiin. En mitenkään, joten suoraan asiaan.

PiCture pOlish julkaisi uusia lakkoja ja ostin niistä yhden. Kaunokainen kantaa nimeä Cactus. Lakka on toki kaunis khakinvihreä, mutta kyllä muhun vetosi myös söpö pullo ja... no, kaktus. Mä tykkään kaktuksista.


Koristeluina halusin käyttää teemaan sopivaa Überchicin Wild West -laattaa. Tiesin,että vaihdan lakat pian toisiin, joten en välittänyt siitä tuleeko lopputuloksesta mieluinen vai ei. Ei todellakaan tullut. Sen pituinen se.


Kynsillä:
  • piCture pOlish Cactus
  • Überchic Beauty Wild West 01 -leimauslaatta
  • MoYou London White Knight -leimauslakka
  • MoYou London Black Knight -leimauslakka
  • Seche Vite -pikakuivattava päällyslakka

10 kommenttia:

  1. Ohhoh, sullahan on ollut kivulias alkuvuosi! :O Toivottavasti loppuvuosi menisi hiukan leppoisammin!

    Mä en jotenkin ihastunut tuohon cactukseen, se menee aavistuksen johonkin väärään sävymaailmaan, en vain osaa sanoa mihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että huono onni olisi tämän vuoden osalta tässä :D

      Mun mielestä Cactuksen sävymaailma menee juuri oikeaan suuntaan, kun taas aikaisempia pp:n vihreitä en ole hankkinut. Khakinvihreä on ainoa vihreä mistä tykkään. Paitsi vedenvihreä (teal), sitä rakastan!

      Poista
  2. Voi että, sullapas on ollut paljon vastoinkäymisiä! :/ Toivottavasti nyt riittäisivät tältä erää!
    Mun mielestä tuo Cactus on aivan ihana! Juuri sellainen tarpeeksi erikoinen sävy, muttei kuitenkaan liian, jotta pystyy yhdistämään muidenkin lakkojen kanssa. ♥.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, mulla nyt tunnetusti on vähän huono onni erilaisten äksidenttien suhteen, mutta tämä on ollut ihan omaa luokkaansa :D

      Mietippä Cactus vaikka murretun oranssin kanssa <3

      Poista
  3. Miusta nää on nätit lakkaukset ♡

    VastaaPoista
  4. Huh, olipa sulla koettelemuksia penisilliinin kanssa! :O
    Nätti lakka tuo cactus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kaikkea sitä yhtäkkiä ilmaantuukin o_O

      Poista
  5. Viheliäistä saada mitään vaivoja - etenkin juuri ennen matkaa! Hyvä että ei tarvinnut silti perua reissua.

    Mä en itse oo ihan täydellisesti lämmennyt Cactukselle, vaikka ihan hyvältähän tuo näyttää muun muassa tässä sun lakkauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kamalaa kun joutuu jännittämään pääseekö matkalle vai ei. Uutta matkaa kun on aika vaikea tuosta vaan buukata näin työssäkäyvänä.

      Mulla on khakinvihreät housut ja ajattelin parittaa ne tämän Cactuksen kanssa kesällä :)

      Poista